TYSON FURYN PAINAJAINEN

”Älä lyö minua naamaan, mä olen näyttelijä. Lyö mahaan!”, anoo vaihtoehtoista rockia runoileva Iiwanajulma. Kelpo pyyntö, jonka linjoilla ollaan myös Max Win Gamingin slotissa Don’t Hit Plz!
Osumia on syytäkin väistellä, kun peliruudulla pyörii kranaatteja, happopulloja ja muita väkivallan ystävien työkaluja. Pasifistilla on tosin tässä kohden itsekäs tausta-ajatus, sillä mikäli onnistuu väistelemään lunastuksia kolme kierrosta, seuraavan lunastuksen kerroin on 3. Tulevien väistöliikkeiden perästä kerroin nousee jo 6:een, ja kymmenen peräkkäistä hutilyöntiä käynnistää Underground-bonuksen.
Ilmaiskierroksilla meininki jatkuu samanhenkisenä, mutta nyt ylälaidan palkki takaa jokaiselle lunastukselle vähintään kuuden kertoimen, joten voitot eivät haittaa samalla tavalla kuin peruspelissä. Tosin missatut iskut ovat arvossaan täälläkin. Mitä enemmän ohi menneitä kierroksia, seuraavan lunastuksen kerroin kasvaa aina vain, ja hutien myötä saa myös lisää freespinsejä.
Jos bonusradallakin pääsee päätyyn saakka, avautuu pelin omintakeisin osuus eli Junkyard-bonus. Täällä osumia vasta kammoksutaankin, sillä erikoispelin alkajaisiksi jokaisen rullan yläpuolella häämöttää satunnaisesti arvottu 200-5000xpanos arvoinen lunastus. Nämä kuitenkin pienenevät jokaisen yksittäisen osuman myötä. Bonuspottia keventäviä kierroksia on kolme, mutta ne latautuvat täyteen jokaisen osuman myötä. Nojaamaan, sido se körmy!
Jos ei luota epäonneensa ja pelkää jatkuvaa lunastusilottelua, hutimelskeen läpi voi oikaista ostamalla pääsyn suoraan Undergroundiin (100xpanos) tai Junkyardille (500x). Niin kuin nyrkkeilysankari Muhammed Ali opetti, keskitytään ensin tanssimaan kuin perhonen, eikä höntyillä pistelemään ampiaisten tyyliin.