ONKO RANE YHÄ KINGI?

Seinien potkimiseen erikoistuneet Keravan kollit arvuuttelivat 1990-luvulla ”kuka on kingi?” ja kuoro vastasi, että Ranehan se kunkku on. 30 vuotta Samuli Edelmanin hahmo sai pitää valta-asemansa, mutta nyt vihdoin SlotMill iskee valtahierarkiat uusiksi casino-pelillään King of the Streets.
Slotin maisemat ovat kuin suoraan Keravalta ja äänimaailma täyttyy pitkälti koirien haukunnasta ja hälytysajoneuvojen ulvonnasta. Samalla silmälapulla somistautunut tuuheaharjainen leijona seisoskelee 6×6-ruudukon vieressä kita leveässä virneessä ja kultainen nyrkkirauta valmiina iskemään haastajat kumoon.
King of the Streets rullailee leppoisasti väkivallan uhan alla, kun ruudulle putoilee nyrkkirautoja, käsiaseita ja lyijyllä rei’itettyjä poliisien virkamerkkejä. Lunastukseen vaaditaan vähintään viisi samaa symbolia, ja slotti on siitä erityisen mukava, että jokaisen osuman perään pöytään pudotetaan wild lisälunastuksia kauhomaan. Erityisen messevää on, kun ärjyleijona raottaa kassakaapista samalla pyöräytyksellä napattujen lunastusten moninkertaistavan symbolin. Uusi kuningas on Ranea avokätisempää sorttia.
Kolmella scatterilla avautuu pääsy peliruudun laidassa vilkkuvaan Lion’s Deniin. Leijonanluolassa uudelle tulokkaalle tarjotaan 10 freespinsiä, joiden aikana olisi tarkoitus vakuuttaa lähiön kovimmat luut. Haaste on erityisen herkullinen, sillä ilmaiskierrosten aikana kartutetut voittokertoimet eivät nollaannu pyöräytysten välillä.
Sikäli kuin casino-kävijä ei jaksa Keravan kaduilla värjötellä odotellessaan sisäänpääsyä herrasmiesten kerhohuoneelle, SlotMill tarjoaa tutun Boost-ominaisuuden, jolla perusringit saa pyörimään pikatahtia. Toki portit sisäpiiriin aukeavat myös suoralla bonusostolla.