LUOLIA JA LOHIKÄÄRMEITÄ

Covid-19-pandemia herätti monta vanhaa roolipeliporukkaa henkiin ja Zoom-välitteiset Dungeons & Dragons -seikkailut näkivät uuden nousukauden. Pragmatic Playn uusi slotti Dwarf & Dragon päivittää DnD-tohinat vielä hieman nykyaikaisempaan muottiin, mutta perusvire on tutun fantastinen.
Slotissa ahnas kääpiö havittelee uinuvan lohikäärmeen jalokiviaarteita. Tosin toisin kuin vaikkapa J. R. R. Tolkienin Hobitissa, pelkän hakun varassa ei tarvitse kalliota louhia, vaan reittiä rikkauksiin raivataan myös dynamiittien avulla. Slotin omaperäisenä antina on, että voittosymboli saattaa olla lohkaistu kahtia, mikä tarkoittaa kahta symbolia yhden sisällä.
Smaugia muistuttava punainen lohikäärme on varsin leppoisa kaveri 4×5-ruudulla pyörivän peruspelin kaivuiden aikaan. Kääpiö saa kaikessa rauhassa louhia erivärisiä jalokiviä taskut täyteen lohharin nukkuessa luomet auki jonkinlaista koiranunta. Edes wildin virkaa toimittavien lohikäärmeen munien nappaaminen ei tunnu hirviötä häiritsevän. Vaan auta armias, kun ruutuun osuu kolme lohikääreen silmää.
Ja armiashan auttaa, sillä silmät ja freespinsit aukeavat samaa kyytiä. Kolmella silmällä saa 10 ilmaiskierrosta, neljällä 15 ja viidellä täydet 25. Bonuspelin aikana symbolit ovat järjestäen arvokkaampia ja wildit muhkeampia. Tämä lohikäärme onkin anteliaampaa sorttia ja ehkäpä hän on vain lepäillyt odotellen, milloin pääsisi jakamaan rikkauksiaan muillekin. Pelaajan urakaksi jää bonuksen päätyttyä saalistaa ne scatter-silmät uudemman kerran. Siitä uroteosta kelpaa kerskailla pelikavereille seuraavan roolipelisession aikana.