ARKAJALAT AARREJAHDISSA

Muistatko vielä vuoden 1985 hittiseikkailuleffan Arkajalat? Nostalgian nälkäisten lataamolaisten iloksi saapuu The Blueprintin sorvaama kunnianosoitus kulttiklassikolle The Goonies, Hey You Guys! Leffa on saanut Internet Movie Databasessa kunnioitettavat 7,7 / 10 tähteä, eikä slotti jää kokemuksena elokuvalle kakkoseksi.
Elokuvan juonta mukaillen slotissa lähiön reippaat nuorukaiset Mikeyn, Datan ja Mouthin johdolla lähtevät etsimään kätkettyä aarretta. Merirosvojen kultakolikot vilahtelevat ruudulla ja peruspelin juonena on, että nämä erityiset kolikot kerätään parempaan huomaan, kun hyväntahtoinen mutta väärin ymmärretty Sloth ilmestyy viimeiselle rullalle. Muita pahamaineisen Fratellin perheen jäseniä ei peliin ole otettu mukaan.
Vaikka Steven Spielbergin alkuperäisen tarinan keskiössä ovatkin naapuruston Arkajalat, kolikkopelissä päärooliin nousee Sloth. Hänen ansiostaan esimerkiksi bonuspelissä aarteet kasaantuvat, kertoimet kasvavat ja ilmaiskierrokset lisääntyvät. Ilman tämän kaltoinkohdellun poloisen apua poikien saaliit jäävät kovin laihoiksi. Lataamon pelaajien kannattaa myös huomata, että Sloth voi ilmestyä peruspelissäkin eri muodoissaan, ja kun kaikki neljä erilaista Sloth-symbolia on aktivoitu, niiden ominaisuudet säilyvät myöhemmissä pyörityksissä myös bonuksen puolella. Slothilta löytyy aina ässä tai pari hihastaan.
Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että The Gooniesissa pelaaja saa itse säätää slotin nopeuden. Perusnopeus toimii nautiskelijoille, hätäisemmät säästävät aikaa nopeutetussa versiossa ja jos ei jaksa katsella rullien pyörimistä alkuunkaan, saa arvonnat suoritettua nopeimmillaan sekunnin sadasosassa.